Ajankohtaista

#a2ilta eli Netti-ilta

Kirjoittaja: Jukka Weissenfelt

Katsoin eilen Yle Tv2:sen A2 Teema: Netti-ilta-ohjelman, kuten ilmeisesti moni muukin. Tällä kertaa ohjelman seuraaminen oli varsin mielenkiintoista. Ohjelman kiinnostavin anti oli sen nostattama kiivas keskustelu sosiaalisessa mediassa, tai tarkemmin Twitterissä. Osallistuin itse keskusteluun lähinnä henkilökohtaisen Twitter-tunnuksen (@JukkaWe) kautta, mutta yritin myös nostella yrityksiä koskettavia twiittauksia @ebrandfi:n kautta. Valitettavasti sosiaalisen median yrityskäytöstä ei juurikaan puhuttu itse ohjelmassa, eikä myöskään Twitterin puolella.

#A2ilta tarjosi monenlaista ajatustenvaihtoa tästä ajankohtaisesta aiheesta. Itse ohjelman anti jäi valitettavan heikoksi. Twitterin puolella tietoutta tuntui olevan huomattavasti enemmän kuin mitä televisioruutu tarjosi. Sosiaalinen media miellettiin käytännössä vain ja ainoastaan Facebookin käytöksi. Toisaalta ihmisille on hyvä tarjota konkretiaa, Facebook edustaakin tällä hetkellä tunnetuinta ja käytetyintä sosiaalisen median palvelua. Eli ehkä tämä alustuksen tasolla toimi näinkin. Vaikka ohjelman tarkoitus ei kai ollutkaan avata sosiaalista mediaa ilmiönä, olisi se voinut hieman paremmin ja laajemmin alustaa ihmisiä sosiaalisen median maailmaan.

Ylen ohjelma käsitteli varsin vähän sosiaalisen median hyötyjä tai positiivisia asioita. Suuremman roolin saivat rasismi, nettikiusaaminen, sananvapaus ja vihakirjoittelu sekä herjaukset. Nämähän eivät valitettavasti ole millään tavalla vain sosiaalisen median ongelmia – ne koskettavat koko Internetiä.

#A2ilta muualla:

http://blogit.yle.fi/aalto/tapaus-a2ilta-tv-ohjelman-digitaaliset-kerrokset-ja-pitka-hanta

http://www.sulava.com/ww/03/a2ilta/

http://lehtilehti.fi/2011/03/internet-loytyi-kuolleena-tampereelta/

http://j1one.posterous.com/surkuhupaisaa-some-kiihkoilua-pikakommentteja

http://www.rollemaa.org/arkisto/2011/03/ajankohtainen-kakkonen-miten-sosiaalinen-media-muuttaa-maailmaa/

http://heli.edublogs.org/2011/03/30/tunnelmia-a2ilta-ohjelmasta-ja-keskusteluista/

Loppuun vielä Twitterissäkin esittämäni kysymys illan annin jälkeen:

”Ymmärtääkö keskivertokatsoja nyt tämän illan jälkeen mitä tarkoittaa sosiaalinen media? Tai mitä hyötyä siitä on? #a2ilta”

Mielipiteitä?

@JukkaWe

Julkaistu: 30.3.2011