Social selling – miten yritys voi myydä sosiaalisessa mediassa?

ajankohtaista blogi facebook Yleinen

Social selling eli vapaasti suomennettuna sosiaalinen myynti on ollut jo pitkään terminä pinnalla. Asiaan on suhtauduttu edelleen varovasti, miten sosiaalisessa mediassa on mahdollista saada tehtyä myyntiä. Yritykset haluavat saada yhä vahvemmin konkreettisia tuloksia sosiaalisen median hyödyntämisestä, koska monet yritykset ovat käyttäneet sosiaalisen median läsnäolonsa rakentamiseen huomattavan määrän resursseja.

Sosiaalinen media toimii yrityksille loistavana keinona saavuttaa näkyvyyttä, kasvattaa luotettavuutta ja sitouttaa nykyisiä asiakkaita. Suomalaiset yritykset eivät kuitenkaan ole vielä nähneet sosiaalisen median mahdollisuuksia myyntikanavana, kuten myös tuore tutkimus osoittaa. Myös me tuomme koulutuksissamme vahvasti yrityksille esille, että OSTA, OSTA, OSTA! –tyylinen tuputus ei toimi sosiaalisessa mediassa. Uusien asiakkaiden hankkimiseen sosiaalisessa myynnissä tarvitaan asiakkaan mielenkiinnon herättämistä, jotta päästäisiin osallistamaan asiakas mukaan.

Yritykset voivat kuitenkin tehdä myös myyntiin ohjaavaa toimintaa sosiaalisessa mediassa. Varsinkin B2C-puolella Facebook toimii tässä erinomaisena apuna, jossa Facebook-mainonnan avulla saadaan itse tuotettu sisältö jaettua potentiaaliseen kohderyhmään kuuluville henkilöille. Itse tuotettu sisältö voi tässä olla esimerkiksi Facebook-sovellukseen toteutettu kilpailu, jossa voidaan esitellä yrityksen tuotteita / palveluita ja kysyä liiketoimintaa kehittävää tietoa. Kilpailuun osallistuakseen käyttäjän tulee täyttää omat tietonsa sekä halutessaan tilata uutiskirjeen ja pyytää yhteydenottoa yritykseltä mahdollista lisätietoa ja kaupankäyntiä varten.

Olemmekin saaneet erittäin onnistuneita kampanjoita toteutettua, joissa kylmä liidi saadaan muutettua kuumaksi liidiksi, kun käyttäjä on pyytänyt yhteydenottoa kilpailuun osallistumisen yhteydessä. Parhaassa toteuttamassamme kampanjassa peräti 24% kaikista osallistujista halusi yrityksen myyjän olevan heihin yhteydessä kampanjatuotteeseen liittyen. Tässä kampanjassa tämä osuus vastasi lähes tuhatta erittäin kiinnostunutta potentiaalista asiakasta.

Ei, kaikkien yrityksien ei tarvitse olla Jounin Kaupp(oj)a

ajankohtaista blogi facebook Yleinen

Joulukuu ja Facebook. Joka puolella on tilapäivitysperusteisia arvontoja, joulukalenteriluukkuja ja kehotuksia kommentoida, tykätä tai jopa jakaa kuva – ihan vain sen takia, että osallistuisit hienoon arvontaan.

Facebookin sääntöjen mukaan yritykset ja yhdistykset ovat saaneet tehdä tilapäivityskilpailuja jo tovin aikaa. Blogasin jo vuonna 2012 Facebook-kilpailuiden ”harmaasta” toteuttamisesta. (http://www.ebrand.fi/facebookin-villilansi/). Edelleen mielestäni tykkää (ja jaa) -kilpailuiden suurin ongelma on sama: ”Luulisin, että tärkeimpiä asioita, miksi tämä tykkää ja jaa –buumi tulisi lopettaa / loppua on yksinkertaisesti ärsyttävä spämmäys. Luulisi, että käyttäjiä ärsyttää jatkuvat tykkää ja jaa –kilpailut, jotka saastuttavat käyttäjien uutisvirtoja.”

Onko jatkuvat tilapäivityskilpailut meidän somekouluttajien kuuluttamaa hyvää ja laadukasta sisältöä? Ei ole. Sisältö on edelleen kuningas.

Jounin Kauppa on kuitenkin ollut jonkinlainen edelläkävijä suomalaisessa Facebook-tilapäivityskilpailukulttuurissa. Jounin Kaupan tietää tai siitä on ainakin kuullut lähes kaikki suomalaiset. Myös Facebook/some-koulutuksissamme kyseisen kaupan tekemisestä on keskusteltu ja poimittu hyviä käytäntöjä muillekin yrityksille käyttöön.

Miten tehokasta Facebook-markkinointia tulisi meidän mielestämme tehdä? Täytyykö kaikkien yrityksien matkia Jounin kauppaa ja tehdä ”tykkää ja jaa” -kilpailuita? Vertaillaanpa hieman tilapäivityskilpailua Facebook-sovelluskilpailuun.

Tilapäivityskilpailu vs. Facebook-sovelluskilpailu

Tilapäivityskilpailu kerää tykkääjiä vain yhteen tilapäivitykseen – ei välttämättä juuri yhtään itse yritykselle/brändille.

Tilapäivityskilpailu voi olla hyvinkin onnistunut ilman Facebook-mainontaa. Toisaalta on hyvä miettiä, mikä on onnistunut tilapäivityskilpailu? Onko tarkoituksena saada mahdollisimman paljon reaktioita, kuten tykkäyksiä, jakoja ja kommentteja? Onko yritykselle ihan sama, millainen henkilö nämä reaktiot tuo? Onko tykkääjä potentiaalinen asiakas vai pelkästään himokilpailija? Onko tällä merkitystä? Pieni paikallinen kyläkauppa Ylläksellä perusti aika vasta verkkokaupan. Mikäköhän tähän on syynä? Tykkääjämäärä on todella iso, mutta tykkääjämassa on todella heterogeeninen. Miten saada eri puolelle Suomea sirpaloitunut tykkääjämassa ostamaan ja kuluttamaan brändin tuotteita, muuten kuin verkkokaupan avulla.

Tilapäivityskilpailussa osallistuminen tapahtuu yleensä tykkäämällä tai kommentoimalla tilapäivitystä/kuvaa. Joissakin on myös kehoite jakaa tilapäivitystä, tagata kaveri, tai jopa tykätä yrityksen/brändin sivusta. Ainakin kilpailun osallistumiskeinona tilapäivityksen jakaminen (tykkää ja jaa ja voit voittaa!) tai kaverin tagaaminen (tykkää JA kerro kommenteissa kaveri ja osallistut kilpailuun…) ovat Facebookin promootiosääntöjen mukaan edelleen kiellettyjä markkinointikeinoja. Silti niitä näkyy – edelleen.

Tilapäivityskilpailuissa osataan varsin harvoin kysyä mitään oikeasti järkevää – tietoa, joka olisi yritykselle/brändille liiketoiminnallisesti kannattavaa.

Facebook-sovelluskilpailussa yksi tavoite on aina saada lisää tykkääjiä yritykselle/brändille. Tykkäyksiä tulee poikkeuksetta satoja, joskus tuhansia. Facebook-sovelluskilpailuissa on yleensä aina mukana maksettua Facebook-mainontaa, jota kohdistetaan asiakkaan kanssa yhdessä lokeroituun potentiaaliseen asiakasryhmään. Facebook-mainontaa voidaan kohdistaa mm. iän, sukupuolen, maantieteellisen sijainnin ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Oululainen urheiluvälinekauppaa pyörittävä yrittäjä haluaa yrityksensä ja liikkeensä Facebook-tykkääjikseen ensisijaisesti Oulusta n. 70 km:n säteellä asuvia ihmisiä. Ihan loogista.

Facebook-sovelluskilpailuissa kysytään hyvin usein jotain kevyttä ja näppärää – joka on hyvin usein muotoiltu yritykselle erittäin tärkeäksi liiketoimintaan vaikuttavaksi asiaksi. Yrittäjän kannattaisi miettiä, että mikä yritykselle on tärkeää. Onko tavoitteena saada yritykselle paljon tykkääjiä potentiaalisista asiakkaista vai synnyttää vain kertaluonteista hämmennystä? Facebook-sovelluskilpailussa on mahdollista saavuttaa yritykselle arvokasta liiketoimintatietoa, kun kilpailuun osallistumiseen liitetään hyvin muotoiltu kysymys osallistujille.

Summa summarum. Meidän mielipide on, että tilapäivityskilpailut ovat varsin tehottomia kasvattamaan potentiaalista asiakaskuntaa tykkääjiksi brändille. Toki poikkeuksia löytyy myös. Kaikkien yrityksien ei kuitenkaan kannata ”apinoida” Jounin kauppaa vain sen takia, että se on toiminut Jounin kaupan kohdalla ja sitä näkee nyt hyvin monien yrittäjien tekevän. Yksi sosiaalisen median kultaisia sääntöjä on olla aito. Jos Jounin kaupan tyylinen markkinointi on yrityksellesi luontevaa niin tee sitten niin – jos ei – niin kokeile sitten jotain muuta.

Kysy vaikka meiltä neuvoa.

Orgaanisen näkyvyyden kasvattaminen Facebookissa

ajankohtaista blogi facebook Yleinen

Kaikki Facebook-sivujen ylläpitäjät ovat varmasti huomanneet ajan myötä, että normaalin Facebook-päivityksen keskimääräinen näkyvyys on laskenut. Ilman loistavaa ja toimintaa herättävää sisältöä Facebook-päivitys keskimääräisesti tavoittaa 6 % sivun tykkääjämäärästä.

Tutkimuksen mukaan orgaanisesti eli ilman mainontaa toteutettu Facebook-päivitys tavoittaa noin 11 % tykkääjistä, kun sivuilla on alle 10000 tykkääjää. Kun tykkääjämäärä on 10000-99999, orgaaninen tavoitettavuus laskee 6 prosenttiin. Sivut, joilla on yli 100000 tykkääjää, tavoittavat enää 5 % tykkääjämäärästä.

Miten orgaanista näkyvyyttä olisi mahdollista parantaa? Tärkeintä on hyvä ja mielenkiintoinen sisältö, joka saa tykkäyksiä, kommentteja ja jakoja. Tässä lisäksi neljä erilaista vinkkiä testattavaksi:

  1. Avoimuus ja positiivisuus

Kerro ja näytä, mitä yrityksenne sisällä tapahtuu. Näytä asiakkaille, tykkääjille ja seuraajille olevasi avoin ja helposti lähestyttävä keskustelemaan ja olemaan yhteistyössä. Pyri tekemään jokaisesta kontaktista positiivinen tapahtuma, jossa vastaanottaja jää tyytyväiseksi.

  1. Julkaise päivityksiä silloin, kun muut eivät julkaise mitään

Julkaisusi todennäköisesti tulee saamaan enemmän näkyvyyttä, mikäli julkaiset sen siihen aikaan, kun sisältöä julkaistaan vähän Facebookissa. Tutki Facebook-sivun kävijätiedoista, milloin fanisi eivät ole aktiivisia ja ajasta päivitys julkaistavaksi sille ajalle. Tutustu Jon Loomerin tutkimustuloksiin asiasta täältä.

  1. Mitä yrityksen sisällä tapahtuu, jota muut eivät näe

Julkaise rohkeasti kuvia ja tarinoita yrityksen henkilöstöstä ja siitä, mitä taustalla tapahtuu.

  1. Kysy!

Sosiaalisessa mediassa tehokkainta ei ole tyrkyttää omaa ”osta, osta, osta” –monologia. Sitouta seuraajia yritykseen kysymällä ja kuuntelemalla.

Katso lisää Social Media Todayn infograafista:

Tilannekatsaus syksy 2014

ajankohtaista digimediatoimisto ebrand facebook referenssi verkkosivut Yleinen

Täällä ebrandilla viimeisin vuosi on ollut hieman erilainen. Iloisia perhetapahtumia on saatu todistaa lähellä ja kaukaa. Muuttuneet elämäntilanteet eivät ole kuitenkaan hirveästi vaikuttaneet liiketoimintaamme. Yrityksen toiminta on edelleen hyvin vakaalla pohjalla ja liikevaihdollisesti olemme mukavasti edellistä vuotta edellä.

ebrandin liiketoiminta koostuu nykyään lähinnä Facebook-markkinoinnin, sosiaalisen median koulutuksien ja verkko-/markkinointisivujen tekemisestä. Viime aikojen merkittäviä uusia asiakkaita ovat olleet mm. OP-Pohjola (useita Facebook-sovelluksia/kilpailuja), K-Rauta Äimärautio & Kemi (Facebook-kilpailut ja http://www.procenteroulu.fi -blogisivusto), Pohjoista voimaa / Oulun Energia (sosiaalisen median koulutuskokonaisuus ja Facebook-sovellukset), Ceruus / IoLiving (verkkosivujen tekninen toteutus), Hätälä (Facebook-kilpailuja) ja Euro Motor Center (Facebook-markkinointi). Yhteistyö on myös jatkunut tiiviinä useiden Intersport – ketjun liikkeiden kanssa.

ebrandin liiketoiminta koostuu nykyään lähinnä Facebook-markkinoinnin, sosiaalisen median koulutuksien ja verkko-/markkinointisivujen tekemisestä.

Nyt syksyllä Facebook-joulukalenterien myynti on tietysti parhaillaan kovassa käynnissä. Tänä vuonna tarjoamme ensimmäistä kertaa kevyemmän version Facebook-joulukalenterista – eli asiakas voi itse täyttää luukkujen sisällöt. Toinen vaihtoehto on perinteisempi toteutus, jossa asiakas toimittaa tarvittavat materiaalit meille ja me huolehdimme kalenterin tietojen ja kuvien täyttämisestä.

Allekirjoittaneen ja Juhan lisäksi ebrandilla työskenteli tänäkin vuonna kesäharjoittelija. Tänä kesänä remmissämme oli Joonas Heikkinen Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Haluamme kiittää Joonasta hyvästä työpanoksesta myyntityön ja markkinoinnin osalta. Joonaksen hoitamat kontaktit ovat siirtyneet Juhalle hoidettavaksi.

Lue myös:

http://www.ebrand.fi/tuotteet/facebook-joulukalenteri/

http://www.ebrand.fi/kohti-maksettua-nakyvyytta

http://www.ebrand.fi/markkinoija-5-virhetta-joita-sinun-tulee-valttaa-facebookissa/

http://www.ebrand.fi/paranna-nakyvyytta-facebookissa-osa-1/

http://www.ebrand.fi/paranna-nakyvyytta-facebookissa-osa-2/

Some ja nuoret 2013 -tutkimus sai hyvän vastaanoton

ajankohtaista blogi facebook sosiaalinen media sosiaalinen media suomessa

ebrand Suomi Oy toteutti Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden tilaamana kyselytutkimuksen suomalaisten nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalisen median käytöstä. Tutkimuksen vastaajina olivat 13-29 –vuotiaat Suomessa asuvat ihmiset, ja tutkimusaineisto kerättiin verkkoon toteutetun verkkokyselylomakkeen avulla vuoden 2013 maalis-toukokuun aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä 3214 vastaajaa eri puolilta Suomea.

Kyselyn avulla pyrittiin saamaan vastauksia seuraaviin pääkysymyksiin:
– Missä sosiaalisen median ympäristöissä 13-29 –vuotiaat nuoret liikkuvat ja toimivat?
– Miten nuoret käyttävät sosiaalisen median palveluja?
– Millaisia trendejä sosiaalisen median palveluissa ja yhteisöissä on odotettavissa tulevaisuudessa?

 

Some ja nuoret 2013 -täydelliset tutkimustulokset

Infograafi Pinterestissä

Ylen juttu tutkimuksesta

Twitterissä on käyty keskustelua tunnuksella #somejanuoret

Mainosta Facebookin kansikuvan avulla

ajankohtaista blogi facebook sosiaalinen media sosiaalinen media suomessa sosiaalinen media yrityksissä yleistä

Facebook on päättänyt muuttaa yritysten fb-sivujen säännöksiä kansikuvan osalta. Markkinoijien kannalta tärkein uudistus ohjeistuksessa on se, että 1.4.2013 alkaen Facebook sallii kansikuvassa hinta- ja ostotietojen lisäämisen kansikuvaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi alennusmyyntien tai muiden erikoistarjousten aikaan yritykset voivat vaihtaa oman kansikuvansa, jossa heidän on mahdollista promota omia tuotteitaan.

Kun yritys vaihtaa omaa kansikuvaansa, tästä ilmestyy ilmoitus myös sivusta tykkäävien uutisvirtaan, josta he näkevät suoraan yrityksen uuden kansikuvan. Ainoana rajoituksena kansikuvien avulla mainostamisessa on ohje, jonka mukaan kansikuva ei saa sisältää yli 20% tekstiä.

1.4.2013 alkaen muuttuvassa kansikuvan ohjeistuksessa on myös muutama tärkeä kohta, mitä ei saa tehdä:
-Kansikuvat eivät saa olla harhaanjohtavia eivätkä saa rikkoa tekijänoikeuksia
-Kansikuvat eivät saa olla kuvia, joissa on yli 20% tekstiä
-Yritykset eivät saa kannustaa ihmisiä lataamaan kansikuvaansa heidän henkilökohtaisille aikajanoille

Tarkemmin sivujen säännöistä täällä: facebook.com/page_guidelines

ebrand Socialnumbers-palvelussa

ajankohtaista blogi ebrand facebook sosiaalinen media sosiaalinen media suomessa sosiaalinen media yrityksissä yleistä

Helmikuun alussa Suomessa avattiin Socialnumbers-palvelu, joka listaa Suomen laadukkaimmat brändisivut sekä merkittävimmät sosiaalisen median yritykset. ebrand Suomi löytyy tällä hetkellä sosiaalisen median yritysten listalta sijalta 5.

Lue lisää:

Markkinointi & Mainonta: Socialnumbers laittaa Facebook-sivut paremmuusjärjestykseen

fi.socialnumbers.com: Top social media agencies

5 syytä epäonnistumiseen sosiaalisessa mediassa

ajankohtaista blogi facebook sosiaalinen media sosiaalinen media suomessa sosiaalinen media yrityksissä yleistä

Sosiaalisen median tulee ratkaista kaikki liiketoimintaan liittyvät ongelmat. Sen tulee tuottaa moninkertaisesti lisää rahaa ilman työpanosta tai rahallista panostusta. Pitääkö tämä paikkaansa? Ei ehkä kuitenkaan. Mikäli olet aktivoitunut yrityksen nimissä useisiin sosiaalisen median palveluihin eikä mitään ole vielä tapahtunut, niin tässä muutamia vinkkejä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Osta, osta, osta! Jos yrityksen sosiaalisen median strategia on vain omien tuotteiden tai palveluiden markkinointia, niin mennään vauhdilla väärään suuntaan. Et voi aktivoitua sosiaalisen median kanavissa ja sitten käyttää niitä ainoastaan markkinointikanavana. Sosiaalista mediaa voi käyttää markkinointiin ja sen avulla on mahdollista saada myyntiä, mutta kaikki sosiaaliseen mediaan tuotettu materiaali ei voi olla markkinointia. Sosiaalisessa mediassa keskustelujen ja asiakaspalvelun avulla on mahdollista sitouttaa ihmiset yritykseen ja kasvattaa näin luottamusta.

Kuka viesteihin vastaa? Saako sosiaalisesta mediasta vastauksia kysymyksiin? Ihmiset, jotka lähettävät yritykselle viestejä sosiaalisen median kautta, haluavat oikean ihmisen vastaavan heidän viestiinsä. Vältä siis automaattisia vastausviestejä ja tuo mieluummin vastauksiisi mukaan persoonallisuutta.

Kuinka usein pitää päivittää? Kaikki sosiaalisen median kanavat ovat hyödyttömiä, mikäli niihin ei tuoteta sisältöä ja niitä ei päivitetä. Yritys ei voi odottaa saavansa uusia tykkääjiä, seuraajia tai asiakkaita somen kautta, mikäli kukaan ei tiedä yrityksen olemassaolosta sosiaalisessa median kanavissa. Aktiivinen päivitystiheys ja laadukas sisältö toimivat yhdessä varmasti!

Kysy, kuuntele ja keskustele. Sosiaalista mediaa ei turhaan kutsuta sosiaaliseksi: tavoitteena on keskustella ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Yritysten kannattaa pyrkiä hyödyntämään sosiaaliset mahdollisuudet mahdollisimman hyvin, sillä asiakkailla tai tuotteiden käyttäjillä on usein sanottavaa, josta voi myös ottaa oppia ja näin parantaa omaa toimintaansa. Sosiaalisen median voi saada uusia ideoita kysymällä mielipiteitä tuotteiden tai palveluiden oikeilta käyttäjiltä.

Muista pitkäjänteisyys. Kaikki yritykset aloittavat jossain vaiheessa tyhjästä. Kun yritys aloittaa sosiaalisessa mediassa, sen seuraajat ja tykkääjät olettavat, että yritys on tullut someen pysyvästi. Alku on aina vaikein, mutta pitkäjänteisellä otteella sosiaalisen median kautta saa varmasti kasvatettua tietoisuutta ja luottamusta.

 

Lähteet: http://socialmediatoday.com, http://socialmediab2b.com, http://thesocialskinny.com, http://www.kirfan.com

Paranna näkyvyyttä Facebookissa, osa 2

ajankohtaista blogi facebook sosiaalinen media sosiaalinen media suomessa sosiaalinen media yrityksissä yleistä

Ensimmäisessä osassa keskityttiin keinoihin vaikuttaa Facebookin EdgeRank-algoritmiin, joka määrittää miten tilapäivitykset näkyvät ja sijoittuvat Facebook-käyttäjien uutisvirrassa. Tässä toisessa osassa tarkastellaan erilaisia Facebookissa toteutettavia markkinointikeinoja: sisältöpohjaista markkinointia tai maksettua markkinointia.

Sisältöpohjaisessa eli sisältömarkkinoinnissa sivuston ylläpitäjän tulisi pyrkiä luomaan sisältöä (tekstiä, kuvia, linkkejä, videoita), joka lähtisi leviämään.  Leviämisen onnistumiseen vaikuttaa useat seikat, mutta sisällön laatu, ajankohtaisuus, kiinnostavuus ja persoonallisuus ovat tärkeimpiä tekijöitä. Viesti tulisi herättää lukijaa siten, että hänestä olisi ilo tykätä ja kommentoida viestiä sekä myös jakaa sitä eteenpäin omille ystävilleen. Mikäli tykkääjiä saadaan aktivoitua viestin kanssa, tämä vaikuttaa myös sivuston EdgeRank-arvoon.

Toinen markkinoinnin keino on maksettu markkinointi. Kaupallista markkinointia voi tehdä tavallisten Facebook-mainosten muodossa, sekä yksittäisiä tilapäivityksiä, tarjouksia tai Facebook-sovelluksia mainostamalla. Facebookissa toteutettava mainonta on erittäin tehokasta, sillä kaikki mainonta on mahdollista kohdistaa erittäin tarkasti halutulle kohderyhmälle. Mainontaa on mahdollista kohdistaa iän, sukupuolen, maantieteellisen sijainnin sekä kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Menestyksekkään Facebook-mainoskampanjan ei tarvitse kuitenkaan aina olla lähtökohtaisesti kallis, vaan jo pienillä panostuksilla on mahdollista saavuttaa hyviä tuloksia. Suuri vaikutus kampanjan onnistumiseen on mainoskampanjan hyvä suunnittelu: kenelle tarjotaan, mitä tarjotaan ja miten tarjotaan.

Paranna näkyvyyttä Facebookissa, osa 1

ajankohtaista blogi facebook sosiaalinen media sosiaalinen media suomessa sosiaalinen media yrityksissä yleistä

Facebookiin kohdistettu markkinointi avaa nykypäivänä uusia ja erilaisia mahdollisuuksia monille yrityksille. Markkinointi Facebookissa ei kuitenkaan ole aina yksinkertaista ja helppoa. Haasteena ylläpitäjillä on herättää käyttäjien mielenkiinto ja tarjota heille haluamaansa sisältöä. Mikäli päivitykset eivät herätä käyttäjien mielenkiintoa (tykkäykset, kommentit ja jakamiset), tämä tulee vaikeuttamaan fanien saavuttamista myös seuraavien päivitysten avulla. Syy tähän on Facebookin EdgeRank-algoritmi.

Mikä EdgeRank oikeasti on?

EdgeRank on Facebookin kehittämä algoritmi, joka määrittää miten tilapäivitykset näkyvät ja sijoittuvat Facebook-käyttäjien uutisvirrassa. Mitä korkeampi sivun EdgeRank on, sitä paremmin päivitykset tulevat näkymään sivun tykkääjille. Facebook pystyy EdgeRankin avulla järjestämään ja priorisoimaan sisältöä käyttäjän uutisvirtaan.

EdgeRank-arvot eivät ole julkisia, eikä niitä ole mahdollista nähdä mistään. Sivun ylläpitäjänä on kuitenkin mahdollista nähdä yksittäisen postauksen alapuolella luvun, kuinka moni ihminen on nähnyt julkaisun. Mikäli luku on vain pieni osa sivun tykkääjämäärästä, tämä viittaa siihen, että EdgeRankissa olisi parannettavaa.

Miten EdgeRankiin voi vaikuttaa?


Houkuttele oikeita tykkääjiä. Kaikki sivun tykkääjät eivät ole tasavertaisia.
Osa tykkääjistä on enemmän kiinnostuneita sivusta kuin muut. Viestintää tulisi kohdistaa tykkääjiin, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita sinusta. Näin on mahdollista saavuttaa tiukempaa sitoutumista sivuun.

Tarjoa kiinnostavaa sisältöä. Päivityksissä saa olla luova ja kannattaakin panostaa viestin visuaalisuuteen. Kuvien ja linkkien avulla saa lisättyä viihteellisyyttä ja herätettyä näin mielenkiintoa!

Markkinoi omia päivityksiä. Sivun ylläpitäjänä on mahdollista varmistaa erityisten tilapäivitysten näkyvyys maksamalla itse määritetyn markkinointibudjetin mukainen summa. Näin Facebook tuo päivityksen esille tykkääjille ja heidän kavereilleen paremmin.

Käyttäjätkin voivat vaikuttaa

Mikäli tykkääjät haluavat varmistaa, että näkevät oman suosikkisivunsa kaikki päivitykset, heidän tulee mennä seurattavan Facebook-sivun seinälle ja valittava oikeasta yläkulmasta sivun asetukset Tykätty/Liked-painikkeen vierestä. Tämän jälkeen avautuvasta valikosta tulee valita ’Lisää kiinnostuksesi kohteiden listaan/Add to Interest Lists’, jolloin päivitykset tulevat näkymään paremmin käyttäjän omassa uutisvirrassa.