Ajankohtaista

Ennakkokysely ”Some ja nuoret 2015” -tutkimuksesta

Kirjoittaja: Jukka Weissenfelt

Vuonna 2013 toteutettu 13-29-vuotiaille nuorille suunnattu Some ja nuoret 2013 -tutkimus sai erittäin hyvän vastaanoton ja tänä keväänä tutkimus tullaan toteuttamaan uudestaan. Tällä kertaa tutkimukseen otetaan mukaan myös 9-12 -vuotiaat.

Edit: kysely vanhenutunut…

Voit myös käydä keskustelua tutkimukseen liittyen Twitterissä tunnisteella #somejanuoret

Tutkimus on Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden tilaama ja sen toteuttaa ebrand Suomi Oy.

Vuonna 2013 tutkimukseen osallistui yhteensä 3214 13-29 -vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea.

Julkaistu: 24.2.2015