SoMe ja nuoret 2015 –tutkimuksen tulokset ovat täällä!

SoMe ja nuoret 2015 –tutkimus perustuu alkuvuonna 2015 tehdylle kyselytutkimukselle suomalaisten 13-29 -vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalisen median käytöstä. Tutkimus oli koko Suomen kattava sekä haastattelututkimukseen että statistiikkaan perustuva nettikysely, joka toteutettiin yhdessä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden kanssa. Lopputuloksena tutkimuksesta on ilmaisessa jakelussa oleva ja helppolukuinen verkkosivuston muotoon tehty kooste, jonka löydät osoitteesta http://www.ebrand.fi/somejanuoret2015

Tutkimme jo vuonna 2013 nuorten sosiaalisen median käyttöä. Vertailun helpottamiseksi tämän vuoden kysely ja myös tulosten esitystapa noudattelee pitkälti vuoden 2013 toteutusta. Suosittelemme tutustumaan vuoden 2013 toteutukseen, sillä myös siellä esitetyt asiat ovat edelleen ajankohtaisia ja vertailukelpoisia uuteen tutkimukseen. Vuoden 2013 tulokset löydät täältä.

Käy keskustelua tutkimukseen liittyen Twitterissä tunnisteella #somejanuoret

SoMe ja nuoret 2015 -tutkimukseen osallistui yhteensä 2618 13-29 -vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea.

Infograafi tutkimuksen tuloksista Pinterestissä

Lehdistötiedote ePressissä

Tutkimus Markkinointi & Mainonnassa

Tutkimus YleX:ssä

Tutkimus Kalevassa

Tutkimus Oulun kaupungin verkkosivuilla

ajankohtaista blogi ebrand sosiaalinen media Yleinen yleistä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *