Esittely

Tämä verkkosivusto on omistettu kesällä 2016 tehdylle kyselytutkimukselle suomalaisten nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalisen median käytöstä. Tutkimus on koko Suomen kattava kyselytutkimus, joka toteutettiin yhteistyössä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden kanssa. Toteuttajana on oululainen sosiaaliseen mediaan keskittynyt ebrand Suomi Oy.

Tutkimuksen vastaajina olivat 13-29 -vuotiaat Suomessa asuvat ihmiset ja tutkimusaineisto kerättiin verkkoon toteutetun verkkokyselylomakkeen avulla vuoden 2016 touko-elokuun välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä 5520 vastaajaa eri puolilta Suomea.

Tutkimme jo vuosina 2015 ja 2013 nuorten sosiaalisen median käyttöä. Vertailun helpottamiseksi tämän vuoden kysely ja myös tämän sivuston rakenne noudattelee pitkälti vuosien 2015 ja 2013 toteutusta. Suosittelemme tutustumaan vuosien 2015 ja 2013 toteutukseen, sillä siellä esitetyt asiat ovat edelleen ajankohtaisia ja vertailukelpoisia. Vuoden 2015 tulokset löydät täältä. Vuoden 2013 tulokset löydät täältä.

Lopputuloksena tutkimuksesta on ilmaisessa jakelussa oleva ja helppolukuinen verkkosivuston muotoon tehty kooste, jota parhaillaan luet. Sivusto on toteutettu responsiivisesti, joten pienemmillä näytöillä sisällysluettelo piiloutuu oikealla olevan menu-ikonin taakse.

Viittaaminen tähän tutkimukseen

Creative Commons -lisenssi
Suomessa asuvien 13-29 -vuotiaiden nuorten sosiaalisen median palveluiden käyttäminen ja läsnäolo (2016) jonka tekijä on ebrand Suomi Oy & Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssillä.
Teos on muunnelma teoksesta http://www.ebrand.fi/somejanuoret2016.

Käytännön asioita

Tällä sivustolla on selvitetty Suomessa asuvien 13-29 -vuotiaiden nuorten sosiaalisen median palveluiden käyttämistä ja läsnäoloa vuonna 2016. Tutkimuksen tulosten analysointia helpottaa, jos sosiaalisen median sanasto on hallussa. IAB:n tekemä SoMe-sanasto löytyy tästä. Myös tämä verkkosivusto on pyritty tekemään ”kansantajuiseksi” ja helppolukuiseksi. Kyselyn ajankohtaisuutta ja kiinnostavuutta kuvaa mielestämme parhaiten ”vapaa sana” -kysymyksen korkea yli 43 prosentin vastausaktiivisuus. Suurin osa kommenteista oli myös erittäin mielenkiintoisia ja pohtivia, joten päätimme hyödyntää niitä runsaasti. Sivustolla on käytetty paljon vastaajien kommentteja ja suoria lainauksia. Tunnistat vastaajien kommentit tästä tyylistä:

” Tämä voisi olla suora lainaus. ”

Kyselyä jaettiin eteenpäin vastaajille suomalaisten nuorten suosiossa olevien verkkopalveluiden kautta sekä suoraan moniin oppilaitoksiin, kouluihin ja yliopistoihin. Loppusanat-sivulla on listattu kaikki palvelut ja oppilaitokset, missä kysely on ollut esillä. Kyselyn jakamisessa olivat suurena apuna yliopistot ja ammattikorkeakoulut, jotka informoivat opiskelijoitaan osallistumaan tutkimukseen. Lisäksi kyselyä jaettiin Oulun lukiolaisille sekä yläkoulun opiskelijoille. Kyselylomake oli mahdollista täyttää ainoastaan suomen kielellä. Kyselyn avulla pyrittiin saamaan vastauksia seuraaviin pääkysymyksiin:

Missä sosiaalisen median ympäristöissä ja palveluissa 13-29 –vuotiaat nuoret liikkuvat ja toimivat?

– Miten ja millä laitteilla nuoret käyttävät sosiaalisen median palveluja?

– Millaisia muutoksia sosiaalisen median käytössä on ollut vuosien 2013 – 2016 aikana?

– Millaisia trendejä sosiaalisen median palveluissa ja yhteisöissä on odotettavissa tulevaisuudessa?

Tiivistetyt tulokset löytyvät tästä.

» Tiivistelmä

 

Tuloksien analysointi ja tämän verkkosivuston toteutus:

Jukka Weissenfelt  (grafiikat Tuomas Poropudas)

jukka@ebrand.fi

info@ebrand.fi

+358 440 5544 08

ebrand Suomi Oy on sosiaalinen digimediatoimisto, jonka erikoisosaamisalueena ovat sähköiset ja sosiaaliset mediat.