Ajankohtaista

Throwback Thursday – Sosiaalinen media nostalgian hurmeessa

Kirjoittaja: Jukka Weissenfelt

Kaikkihan alkoi #FlashbackFridaylla kun vuosi oli 2011. Tai #ThrowbackThursdaylla, riippuen lähteistä. Koko villityksen alku on kuin iänikuinen kysymys munasta ja kanasta, paitsi että tähän ei ole oikeaa vastausta (muna tuli ensin, olen valmis väittelemään asiasta.) Tarkoituksena tällä hashtag-yhdistelmällä kuitenkin on jakaa vanhoja, kenties hieman nolojakin, kuvia vaikkapa tuolta kultaiselta ysikytluvulta Instagram-kuvapalveluun. Syyhän useampaan nostalgiapäivään on yksinkertainen: kukapa pystyisi hillitsemään itseänsä jakamaan filtteröityjä lapsuuskuvia vain yhtenä viikonpäivänä, jos sitä on mahdollista tehdä kahtena päivänä viikossa.

Monet sosiaalisen median palveluita käyttävät ihmiset ovat varmasti törmänneet #ThrowbackThursday- tai #tbt-tageihin. Tarkkaa ajankohtaa tämän käytön alkamisesta ei löydy, mutta trendinä #tbt on ollut hurjassa nousussa vuodesta 2012 asti, ainakin Jenkkilässä ja heidän SoMe-käytössä. #Tbt onkin varmaan kaikkien aikojen suosituin hashtag-peli, mutta kaikki eivät kuitenkaan hallitse sen sääntöjä ja Suomessa trendi ei ole vielä puhjennut kukkaan. Siispä ebrandin jannut nakittivat olemattomalla blogikokemuksella olevan harjoittelijan valistamaan sinivalkoista kansaa, jotta tämä ilmiö saataisiin kaikkien huulille!

Asiaanhan tietysti kuuluu mielipiteitä jakava Instagram-filtteri, jolla saadaan ne valmiiksi vanhat kuvat näyttämään vielä vanhemmilta ja sumuisemmilta. Tai näin sen kuuluisi mennä, mutta kaikki eivät kuitenkaan halua julkaista vanhoja kuviansa, vaikka he haluavatkin päästä mukaan tähän filtteröityyn nostalgiajunaan. Tämä tarkoittaa, että kuvat saattavat olla viime viikolta, eikä viime vuosikymmeneltä.

Kummankin tagiyhdistelmän tavoitteena on siis muistella niitä kultaisia aikoja, kun kakka tuli housuun ja äiti nappasi siitä kuvan. Lisää vain Instagram-filtteri, jaa kuva valitsemallasi sosiaalisen median sivulla ja vóila, olet mukana nostalgiavillityksessä.

Instructions unclear? Meikäpä nappaa kätösestä kiinni ja opastaa kuinka menneitä muistellaan oikeaoppisesti sosiaalisessa mediassa. Etikettivirheistä rangaistaan raipalla.

Pointtihan on, että kuva saa aikaan nostalgiavivahteita ja olisi mielellään kuva sinusta täysin eri elämänvaiheessa, kuin olet tällä hetkellä. Tämä ei tarkoita sitä, että olet hankkinut viikko sitten uuden tatskan tai ostanut moottoripyörän, vaan pikemminkin olet #tbt-kuvassasi junnuna isäsi tai enosi moottoripyörän kyydissä valtava purkkatatska otsassa. Plus filtteri. Aina pitää muistaa filtteri.

Nyrkkisäännöt ovat jotakuinkin seuraavanlaiset:

-Vaikka sinusta löytyy varmasti satoja kuvia tekemässä kaikkea hellyttävää, muista että #tbt on joka viikko, eli sinun ei siis tarvitse jakaa jokaista jalkapallokuvaa kymmenen vuoden ajalta tänä torstaina. Jos laitatte nätisti, maksimissaan pari per torstai.

-”Tämä viime kesän kuva on aivan ihana ja näytän niin hyvältä filtterin läpi.” Ei täytä #tbt-kriteereitä. Anna kuvan kerätä virtuaalista pölyä viisi vuotta ja katso sitten uusiksi, mikäli trendi vielä jyllää. Viisi vuotta voisi muutenkin olla hyvä sääntö siitä, kuinka vanhoja kuvien pitäisi ainakin olla.

-#ThrowbackThursday. Maltetaan torstaihin asti eikä oteta varaslähtöjä ja ryvetä nostalgiassa jo tiistaina!

-Huumori on hyvästä. Kaikkien kuvien ei ole pakko olla ihanteellisia auringonlaskun edessä otettuja posetuksia vaan välillä voit osallistua jollakin tosi hölmöllä kuvalla nuoruudestasi. Tällä tavoin ystäväpiirissäsikin saadaan hyvät naurut sinun kustannuksella. Mutta sillai hyvällä tavalla.

 

Ei muuta kuin ohjeiden mukaan osallistumaan! Menkäähän penkomaan vanhoja kuva-albumejanne ja Instagramiin ei ole tulemista niiden kanssa, elleivät ne täytä kuvailemiani sääntöjä.

 

//Tero Puumala

Julkaistu: 5.9.2013