Ajankohtaista

Tuntikirja.fi – palvelu uudistuu!

Kirjoittaja: Matti Liukko

Olemme asiakasprojektien ohessa rakentaneet viime kesän ja kuluneen syksyn aikana kokonaan uutta palvelua asiakkaidemme arkea tehostamaan. Kehitystyö on edennyt hienosti ja näyttää vahvasti siltä, että pääsemme lanseeraamaan uuden palvelun vielä tämän vuoden aikana.

Koronan aiheuttamien rajoitteiden vuoksi yhä useammissa yrityksissä on siirrytty entistä enemmän työskentelemään etänä. Etätyöskentely tuo omat haasteensa työnohjaukseen, seurantaan ja yhteisöllisyyden ylläpitämiseen. Olemme rakentaneet palvelumme helpottamaan työskentelyä muuttuvassa toimintaympäristössä.

Mitä uusi palvelu sitten pitää sisällään? Palveluun tulee muutama eri laajuinen sisältökokonaisuus tarpeen mukaan valittavaksi. Suppeimmillaan palvelusta voidaan ottaa käyttöön pelkkä tuntikirjaustoiminto lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi, keskitasolla palveluun kuuluu tuntikirjauksen lisäksi työkalu helpottamaan projektien ohjausta. Laajimmassa tasossa on mukana edellisten lisäksi työkaluja sisäiseen viestintään, työntekijöiden perehdytykseen ja osaamisen ylläpitoon.

Palvelu tarjotaan SaaS-palveluna, kiinteällä kuukausihinnalla, käyttäjämäärän perusteella hinnoiteltuna. Pyrimme siihen, että jatkossa myös pienemmät yritykset saavat edullisesti käyttöönsä sähköiset työkalut, jotka aiemmin on ollut käytössä lähinnä suuremmissa yrityksissä kalliiden ohjelmistojen vuoksi. Intohimoinen tavoitteemme on tarjota asiakkaille edullinen, kattava ja mahdollisimman helppokäyttöinen palvelu, joka mukautuu muuttuviin tarpeisiin.

Nykyinen Tuntikirja.fi -palvelu tullaan ajamaan alas siirtymäajan jälkeen, tästä informoimme nykyisiä asiakkaitamme ennen uuden palvelun lanseerausta aikataulujen tarkentuessa. Uudessa palvelussa on kokonaan uusi, moderni tuntikirjaus-toiminto.

Mikäli tarvitset yrityksellesi työkalua tuntien kirjaukseen juuri nyt tai olet Tuntikirja.fi -palvelun nykyinen käyttäjä ja haluat kuulla lisää uudesta palvelusta niin kerron siitä mielelläni! Minulle voi soittaa milloin vain, jos olen varattuna, niin soittelen takaisinpäin!

Ps. tarjoamme edelleen kattavia ohjelmistokehityspalveluita joko alihankintana tai sopimuksen mukaan ”avaimet käteen” -periaatteella toteutettuna.

Ystävällisin terveisin,

Matti Liukko

Ebrand Group Oy

+35850 411 2656

Julkaistu: 4.11.2020